Talvi on tullut

Elämässä käy asioita, joita ei voi ennustaa, ja blogi on nyt ollut hetken tauolla. Mutta eiköhän tässä vielä tormistauduta. Koirat nauttivat tänään lumesta ja talvesta kuitenkin.

Hirveä pakkanen - ja hihnatunti

Paukku paukkuu pakkanen ja koirat alkavat nostella koipiaan heti, jos pysähtyvät pidemmäksi aikaa. Kun ei ole noilla mitään tossuja, niin lenkit ovat lyhyemmän kaavan mukaisia.
Tänään ajettiin Friidan ja Greetan kanssa Mariaa tapaamaan. Johtuen pakkasesta hihnaopastusta sain vain Friidan kanssa. Ja lisäksi materiaalia toimintatavoista sähköpostiin. Neideillä on nyt käytössä ketjukaulaimet lenkillä. Hihnan pitää pysyä löysällä ja jos koira haluaa haistella, niin taluttaja antaa lisää löysää, sillä haistelu on hyvä asia. Mutta jos hihna kiristyy, tehdään pieni nopean nyppäisy yhtäaikaisen ei-sanan ja koiran tuijotuksen kanssa ja saman tien löysälle hihna. Ei ole tarkoitus satuttaa, mutta huomauttaa koiralle, että kiristyminen on epäsopivaa. Minulle näytettiin, miten se tehdään ja kuinka minun välittömästi pitää olla rento ja koiraan katsomaton. Koska näitä valvottavia oppilaita on kaksi, on minun sitten jaettava kahteen porukkaan nämä ulkoilutettavat. Muuten on liikaa liikkuvia osia.
Illalla käytin Friidan ensin ulkona pienellä lenkillä. Oli kuin olisi höyhentä talutellut, sillä koiralla ei ollut aikomustakaan kiskaista. Pari kertaa huomautin siitä, että Friida lähti vaihtamaan puolta takaa. Se on ihan älyttömän ärsyttävää porukkalenkillä, kun hihna hankaa pohkeita ja pitää vaihdella hihnaa kädestä toiseen. Muuten meni vallan kauniisti se lenkki.

Toisen porukan muodostivat Saaga ja Greetta. Greetta tiedosti, että kaulassa on jotain. Se kun kulkee valjaissa aina. Hihna ei mennessä kiristynyt ollenkaan. Sen verran kaulain tuntui oudolta. Yhtään koiraa ei tullut vastaan, joten siihen en päässyt puuttumaan. Silloinkin saan huomauttaa vain silloin, jos hihna kiristyy. Mutta avot, kun mentiin vilkkaamman ajotien läheisyyteen ja muutama auto kulki ohi. Vähän piti syöksähtää. Huomautin. Kolmannenkin kerran auto meni ja pieni yritelmä autoa kohti, mutta ei kirstykseen asti. Greetta tietää niin hyvin, ettei syöksähtely ole sallittua. Se yleensä pakittaa minun taakseni, ettei näkisi kiusausta, mutta sitten kuitenkaan ei voi vastustaa. Tässäpä meillä on haastetta kerrakseen. Kotiin päin mennessä oli siinä ja siinä, oliko hihna tiukalla vai ei. Ja häntä pystyssä. Eli ei metallikaulain neitiä mitenkään lannistanut.

Ulkoilu on kyllä ohjelmanumero, kun ensin pitää odottaa, että koirat ovat rentoja eivätkä kyttäile ulos menoa. Sitten voin heidät kutsua paikalle. Näillä keleillä puetaan loimet ensin, sitten hihnat. Sitten koirat istumaan oven eteen ja ovi raolleen. Sitten niitä pitää silittää dominoivasti 8 pitkää sivelyä selkään - ja alusta uudestaan, jos ei pysy paikallaan. Sitten yksi kerrallaan saa tulla ovesta ulos, vanhimmasta nuorimpaan. Tämä alkaa jo sujua. Vielä talon ulko-oven luona istutan ja päästän yksi kerrallaan pihalle ja sitten lenkille. Pitää laittaa herätyskello soimaan aikaisemmin, että nämä kuviot ehtii kaikki tehdä - ja muutkin aamuvalmistelut.

Huomenna työ kutsuu pitkän loman jälkeen. Onneksi on lyhyt viikko.

Lopuksi kuvia läheltä Myllykoskea. Mennessä nämä maisemat olivat vielä huikeammat, mutta kun oli aikataulu, ei ehtinyt jäädä kuvaamaan, mikä nyt kyllä harmittaa. Mutta oli paluumatkallakin kaunista. Kymijoki.

Neljäs päivä

Koirilla oli tänään tylsä kotipäivä, sillä piipahdin Helsingissä Ateneumissa katsomassa Henri Cartier-Bressonin upeaa valokuvanäyttelyä. Ja sitten vielä lounastamassa siskon perheen kanssa. Tuli kahdeksan tuntia yksin oloa pitkän loman lopuksi.
Mentiinkin sitten rivakkaa tahtia kotiin tultuani lenkille, kunhan ensin vällyjä oli puettu koirien niskaan.  Pakkanen paukkuu näilläkin nurkilla oikein toden teolla. Lenkillä Greetta hyökki hihnassa ohi ajavia autoja kohti, mutta se plussa oli, että kauempana lenkkeilevää koiraa se vain tuijotteli, muttei rähissyt tällä kertaa.
Huomenna toivottavasti saadaan hihnahommiin apuja.

Kolmas päivä

Sisärutiinit ovat jo varsin hyvässä kuosissa. Greetta välillä yrittää lähestyä, mutta örähdys saa kääntymään. Friida yllätti tulemalla jalkoihin makaamaan, enkä heti tajunnut, mutta sitten taas örähdys ja koira siirtyi kauemmas. Pääsääntöisesti tyypit makoilevat kuka missäkin. Greetalle iskee välillä leikkimisen tarve ja se yrittää houkutella Friidaa, mutta Friida ei nyt ole oikein suosiollisella päällä. Siispä pikkutyyppi kaivoi jostain lelun (vaikka yritin kaikki kerätä pois) ja leikki sillä. Puruluita on ollut tarjolla, jotta voi purkaa energiaa niiden kaluamiseen. Yökin sujui hyvin. Friida suuntasi illalla olohuoneeseen ja Greetta kävi hetken tarkkailtuaan makailemassa patjalla ja sitten taas suuntasi kevythäkkiin. Meillä on siis jo rutiineja.

Ulkona härpäke on hirveän tikkana tarkkailemassa ja välillä pöhisee. Tänään ollaan säästytty räksytyskohtaukselta, vaikka ollaan koiria kauempaa nähtykin. Luojan kiitos keskiviikkona on hihnatunti Marialla, jotta voidaan tarttua siinä asiassa toimeen. Ulos menossa istutetaan koirat oven eteen ja saavat vanhemmuusjärjestyksessä tulla ulos yksi kerrallaan. Neiti Greettaa syö olla pienin, kun pitää odottaa kaikkein kauimmin. Ja mikä pahinta, meillä on myös toinen ulko-ovi käytävästä pihalle. Taas pitää odottaa. Vaikeaa pikku Geelle.

Ruokailussa Greetta joutuu myös odottamaan. Se mielellään tulee katsomaan, mitä ruokaa Saagalle tarjotaan - ja saa rähähdyksen, sillä tunkeilua ei suvaita. Mutta ei tyyppi lannistu, sillä kun Friida odottaa kuppiaan ja lupaa, eräs pikkumusta hilluu lähellä - ja taas täti murahtaa ja pikkukoira kääntyy pois.

Oman ruokansa se odottaa tosi nätisti.

Toinen päivä huomioimattomuutta

Eilinen ilta kotona meni vallan mainiosti. Koirat olivat rauhallisia. Greetta yritti välillä lähestyä, mutta totteli murahdusta. Minäkin onnistuin olemaan varsin hyvin kuin olisin yksin, enkä tuijotellut koiria kuin silmäkulmasta korkeintaan.

Iltalenkillä tuli sitten vastaan joku pikkukoira, joka jäi tuijottelemaan ja Greetta rupesi taas rähisemään. Kyllä hävettää sen käytös. Vaikken olisi saanut puuttua, niin puutuin silti. Aamulenkillä sama juttu. Näin viikonloppuna on koiria paljon liikkeellä. Kaikille koirille ei ruveta ärhentelemään, mutta joillekin neiti Ärjylä ärjyy. Ja minua sieppaa ihan hirveästi. Joten laitoin Marialle viestiä, että voitaisiinko jo loppaisena pitää hihnatunti, jotta pääsen oikeaoppisesti puuttumaan tuohon sikailuun. Muuten olisi seuraava tapaaminen ollut vasta lauantaina.

Muutenkin pikkukoiralla oli aamupäivällä energiat korkeavireiset. Isot makailivat kauempana rauhassa ja odottelivat, kun taas Greetta vaelteli edestakaisin. Se tiesi, että aamulenkki oli tulossa, mutta minun taas piti odottaa, että sen mielentila olisi rauhallinen, ennenkuin alkaisin lenkkiä puuhata. Siinä meni oma aikansa. Mutta kun koira oli siirtynyt pois näköpiiristä toiseen huoneeseen, niin sitten alkoi ulos lähtö. Kun palattiin ulkoilusta, alkoi sitten ruoan odottaminen. Minä laittelin Saagan korviin tipat ja keittelin kahvia ja ärähdin ipanan pois jaloista pyörimästä. Vasta kun se oli siirtynyt muualle ja oli paikoillaan, aloin täyttää ruokakuppeja. Sitten taas sujui hyvin. Kukin sai vuorollaan kuppinsa ja luvan kanssa niinkuin aina ennenkin. Ja minäkin pääsin kahville.

Yön sujumista vähän jännäsin. Onhan koko komppania nukkunut pääsääntöisesti sängyssä, joskin Friida on osan yötä yleensä lattialla. Kun huomioimattomuuskaudella ei samaan sänkyyn ole asiaa ja tiesin, että kun olen unten mailla, niin en pysty asiaa valvomaan, enkä kuitenkaan halunnut jättää koiria oven taakse, niin viritin kompostikehikon niin, ettei sänkyyn pääse, mutta makuuhuoneeseen kyllä. Friida aloitti yönsä olohuoneessa, kävi kurkkaamassa ovelta huomaten verkon - ja palasi loppuyöksi olkkariin. Ei ollut ongelmaa hänellä. Greetta pomppasi kerran kehikon yli sänkyyn (likalla on pomppu kunnossa näemmä), mutta ärähdyksen kera saateltiin pois verkon taakse. Siellä se pohdiskeli istuen  aikansa, kävi patjalle makaamaan, välillä taas istuskeli, meni kevythäkkiin, jossa taisi nukkua yönsä. Minä en meinannut saada unta, kun piti kytätä, ettei Greetta hyppää uudestaan. Saaga nukkui onnellisena jalkopäässä. Siitä oli yks ja hailee, missä muut olivat. No, ensi yönä nukuttaa varmaan minuakin.

Huomaamattomuuskausi on alkanut

Tänä aamuna aloitettiin nollausviikko. Lelut keräsin pois puruluita lukuunottamatta. Tavoitteena on tehdä koiran elämä sen verran askeettiseksi, että omistajan kiinnostavuus nousee. Mutta iholle ei tulla eikä mitään omaa huomiohakuisuutta hyväksytä vaan ärähdetään koira pois. Vihainen ei saa olla tietenkään vaan ärähdys on merkkiääni väistymiselle. Minä en saa katsoa koiria enkä puhua niille kuin ruokailu- ja uloslähtötilanteessa. En myöskään ulkona. En myöskään saa kieltää, joten yritetään välttää tilanteita, että Greetta pääsisi ärjymään toisille koirille. Hihnalenkeillä mennään koko ajan.
Saaga on ainoa, joka on nollauksen ulkopuolella, mutta selvästi sekin jotenkin on päättänyt nollautua. Mutta sen korvia on hoidettava ja sitä voi välillä rapsutella, jos omistajalle koiranhellittelytuska tulee. Meinaan tässä opetetaan eritoten minua. Onneksi en ole ihan hirveän paha lällyttelijä ollutkaan, joten varsinkaan isot eivät ole ottaneet paineita vaan makailevat muualla ihan rennosti. Greetalla on vähän vielä vaikeaa välillä.

Hyvää alkanutta vuotta 2016

Greetta kesti paukkeet ihan hyvin. Vähän höristeli korviaan alkuillasta, mutta sitten nukkui siinä missä muutkin tytöt. Kun yhden maissa yöllä kävimme iltapissalla talon nurkalla, kuului muutamia paukkeita ja Greetta niille pöhisi hiukan, muttei ollut mitenkään paniikissa. Mutta sisätiloissa oltiin pahimman paukkeen aika ja rennolla meiningillä siis.
Huomaamattomuusjakso siirtyy, koska tuli muita juttuja, jotka menevät edelle. Mutta kerkeäähän tässä.