12.9.2017

Kuukausi vierähti

Päivitystahti ei päätä huimaa, vaan ei hätää. Taas ollaan täällä. 😏
Elokuun loppu meni paljolti töiden - ja töiden lopettamisen merkeissä. Koirien kanssa tehtiin normijuttuja, mutta aika pienessä määrin. Elokuun lopun huippukohta oli Suvin rally-koulutus Jylpyn kentällä. Koulutuksenhan piti olla jo loppukeväästä, mutta mahatauti sotki asian ja nyt vasta löytyi aikaa uuteen  yritykseen. Minä otin koulutukseen sekä Friidan että Greetan. Friida opiskeli voittaja- ja mestarijuttuja ja Greettakin sai harjoitella voittaja-luokan kuvioita.

Tässä Friidan treeniä.


Sain hyviä vinkkejä edessä puolen vaihtoon. Oikealle kääntyminen oikealla puolella on myös erittäin haasteellista meille molemmille. Greetan kanssa samat jutut sujuivat helpommin, kun se on pikkukoira ja sen takia näppärämmin ohjattavissa. Yllättävän hyvin se teki oikealla seuraamista myös. Se varmaan auttaa, kun on niin vähän aikaa ollut toko-koirana. Ei ole ennakko-odotuksia asioista.


                                                            Tässä siis Greetan rallya.

Nyt kun Greetta on tehnyt RTK1-koulutustunnuksen, niin tulee olemaan jännät paikat, kun se menee avoon, jossa ei olla hihnassa. Onko hihna sille turva? Ainakaan koulutuksessa se ei ottanut muista häiriötä, mutta vieras paikka ja koetilanne voi olla toinen juttu. Syyskuun lopussa meillä on Kouvolassa rally-kisa, jonne olen ilmoittanut sekä Friidan että Greetan. Sitä jännityksellä odottaessa.

Syyskuun alusta sitten jäin eläkkeelle. Eläkejuhla töissä oli ihana ja sitä ennen jo rallyporukka järjesti minulle aivan huippuihanan yllätyksiä täynnä olevan päivän. Näiden molempien muistoja vaalin vielä pitkään.

Friidan sisko Freesia tuli meille hoitoon syyskuun alussa viikoksi. Se on oikein kiltti ja helppo hoidettava, mutta erittäin höttöpäinen välillä ja ylen riemuissaan, kun saa huomiota. Greettaa se välillä hermostutti ja Friidakin alussa murahteli. Vaan nopeasti tilanne rauhoittui ja Freesia oli kuin kotonaan ensi-itkujen jälkeen. Kun se ulko-oven vieressä makasi ja vinkui meille tultuuaan, Saaga sohvalla huokaisi ja meni eteiseen sen lähelle makailemaan. Oikea tukihenkilö tuo äippäkoira. Sitten jossain vaiheessa otin koirat olohuoneeseen, laitoin portin kiinni eteiseen ja olla möllöteltiin rauhassa. Freesiakin rauhoittui. Kun vielä sai ruokaa ja käytiin lenkillä, niin sitten loppui suru ja murhe.

Freesia oli metsälenkillä todella kuuliainen koira. Ei tarvinnut huolehtia, että lähtisi omille teilleen. Minua nauratti ihan hirveästi sen tyyli pissata. Se nimittäin kyykätessään kauhoi etutassullaan maata taakse päin. Ikinä en ole sellaista nähnyt kenenkään koiran tekevän.






Freesialla oli myös välillä hauska tyyli nukkua. Tyyli on sama kuin Saagan äidillä eli Freesian ja Friidan mummolla Gildalla. Maataan selällään ja pidetään tassut naaman päällä. Erittäin hupaisan näköistä.


Muutenkin Freesialla oli pötköttäessä rento meininki.


Ekan yön se nukkui olohuoneen sohvalla, mutta sitten tuli minulle yksi kaveri lisää sänkyyn. Kyllä me mahduttiin - juuri ja juuri.


                                          - Hohhoijaa, tämä valokuvamallina olo on aika rankkaa.

      Freesia lähti sunnuntaina. Sitä ennen otettiin potretti äidistä ja tyttäristä. Perinteitä kunnioittaen.


Viime perjantaina oli Greetalla virallinen toko-koe. Oltiin sitä ennen käyty vieraassa ryhmässä tokoilemassa ja Strömforssilla kaveriporukalla treenaamassa. Eli uusia koiria ja ympyröitä oli koettu. Mutta on se vain aika jännää edelleen tuo tokoilu, kun vieraita ihmisiä tuijottaa ja on liikkuri ja tuomarikin katsomassa. Sen verran paljon Greetan piti tuijotella ympärilleen, ettei se keskittynyt kunnolla minuun. Seuruu oli ihan kamala ja liikkeestä maahan menon se nollasi, kun ei yhtään ollut kuulolla. Kapulan pito ja luoksetulo olivat kympit. Hypyssä se jäi tuijottelemaan ihmisiä. Kaukokäskyissä liikkuri oli takana ja Greetta ihan rullalla, kun piti taakse tuijotella. Paikkamakuussa se nousi istumaan ja meni maahan. Saatiin siitä sentään viisi pistettä. Saviojan Anne kuvasi Greetan suorituksen. Kolmostuloksen saimme. Tässäpä videoevidenssiä kokeesta.


Lauantaina oli sitten oman seuran möllitoko, jonne olivat sekä Friida että Greetta ilmoitetut ja itse toimin tuomarina avoimessa luokassa. Vaikka Greettaa jännittikin, se oli muutamaa astetta rennompi. Paikkamakuussa se oli kolmesta koirasta ainoa, joka makasi loppuun asti ja saatiin siitä kymppi. Seuruussa se taas harhautui, mutta muuten oli paljon hyviäkin suorituksia. Lempeä tuomari antoi 190 pistettä ja tultiin kolmanneksi.

Videoevidenssiä tästä kokeesta (kuvasi ihana Marika. Kiitos) :



Friidan paikalla olot sujuivat oikein hyvin. Se nollasi zetan ( meidän murheenkryyni) ja ruudun, kun ei millään meinannut sinne löytää (OMG)  Saatiin sentään kolmostulos.


Jos kaukokäskyissä nousee näin pitkänä maasta seisomaan, niin niinhän siinä käy, että istumisessa vetää persustaan eteenpäin. Kovasti treenataan etutassujen taaksepäin viemistä noustessa ja lähempää onnistuu, mutta kaukaa vielä voi käydä näin.  Tosi vaikea liike ollut meille.

                                                 Kolme koirakkoa oli ja toisiksi tultiin.

Nyt olen jo pari kertaa tehnyt Friidan kanssa asioita esim.zetaa naksun kanssa. Enkä oikein itsekään ymmärrä, miksi joskus jätin sen naksun pois, koska tuntuu toimivan sekä Greetalla että Friidalla tosi hyvin. Jatkamme siis naksuttelua.

Greetan kanssa ollaan käyty hallilla myös agsaamassa. Eilen oltiin taas ja mukana olivat Haiku ja Eija-kasvattaja. Kierrokset olivat taas katossa ja minä jäin jälkeen, mutta kyllä vähän kerrallaan meiltä jotain onnistuukin.


                        Treenin jälkeen mentiin metsään. Kosteaa ja vihreää oli joka paikassa.









Saaga on hengaillut mukana lenkeillä ja saanut vähän agilitya ja vähän tokoa, mutta ei sen kanssa enää totisia treenejä tehdä. Välillä se ravistelee päätään ja heti tulee mieleen korvat. Mutta siisteiltä ne näyttävät. Silmätippoja laitan vieläkin ja pitää varmaan käydä tsekkauttamassa, kun lääke loppuu.
Mutta iloinen heppu se on joka tapauksessa.

                                                                    Multasyöppö

Vahvat hermot sillä kyllä on. Greetta haisteli sitä, mutta Saaga makasi kuin sfinksi eikä ollut huomaavinaan haistelijaa. Mitä nyt silmän sulki, kun piikkinokka lähestyi silmää.



                                                     Rennolla meiningillä mennään.

14.8.2017

Vauhdikas elokuun alku

Elokuun alku on ollut monessa suhteessa koiraharrastepitoinen.
Greetan kanssa käytiin möllitokokokeessa Valkealassa. Greettahan kyllä osaa alokasluokan jutut, mutta vaikka me siellä paikan päällä jonkin aikaa hengailtiin, iski Greettaan jälleen kauhea jännitystila. Paikkamakuussa sen viereen osui belgianpaimenkoira, joka alkoi tuijottaa Greetta. Pikku Gee ahdistui ja nousi seisomaan. Se pysyi onneksi paikallaan siihen asti, kunnes olin tulossa luokse, jolloin se tuli vastaan. Se ei pystynyt seuraamaan kunnolla vaan huuhaili siellä ja täällä, mukana jollain lailla kuitenkin. Liikkeestä maahan menossa se tarvitsi vahvan kyykistymisen ja käsiavun. Loppu onnistui. Kapulan pito sujui ihan hyvin. Luoksetulokin onnistui varoivaisella vauhdilla. Kaukokäskyissä se kääntyi niin, että liikkuri jäi sen selän taakse, kun sitä ahdisti miesliikkurin lähellä olo. Hyppyyn tarvittiin monta yritystä. Pari kertaa Greetta karkasi kehästä kesken suorituksen. Ekalla kerralla se tuli houkuttelusta takaisin, mutta toisella kerralla se meni muiden koirien luo autolle. Hain sen takaisin, ja jatkoimme suoritusta. Olipa hiukan turhautunut olo sen kokeen jälkeen. Huokaus!

Friidallakin oli toko-koe Valkealassa. Tuomarina toimi Mari Väänänen. Koe pidettiin epävarmojen sääolosuhteiden takia kasvihuoneessa ja siellä oli kyllä järkyttävän kuuma. Vielä paikkaistumisen ja -makuun aikana oli kohtuu  järjellinen lämpötila, mutta sitten alkoi aurinko paistaa ja lämpötila nousi.
Friida sai istumisesta kympin ja makuusta 9, koska törmäsi minuun luokse tulossa.

Liikkeet tehtiin kolmessa osassa.
Seuruu oli vetelää. Zetassa Friida jätti yhden asennon, istumisen, tekemättä. Luoksetulossa maahan meno valui. Eteen meno ja ruutu oli hieno aina siihen asti, kun lähdin kulkemaan poispäin ruudusta ja koira karkasi ilman kutsua seuraamaan. Nollahan siitä tuli. Ohjatussa noudossakin sille tuli aivopieru, kun se lähti hakemaan keskimmäistä. Sain sen stopattua ja hakemaan oikean, mutta pisteitä meni reilusti tuosta. Tunnari oli laiskahko, mutta ihan ok. Kaukokäskyissä Friidalla oli niin kuuma, että joka vaihtoon vaadittiin useita käskyjä, kun se vain makasi ja läähätti. Viimeisessä osassa tehtiin hyppyhässäkkä. Onneksi sitä ennen älysin kastella koiran kunnolla vedellä. Se antoi Friidalle energiaa sen verran, että  se teki liikkeen Friidaksi hienosti ja oikein. Menovauhti oli aika löysä, mutta kaikki muu oli mallikasta. Tästä yhdestä liikkeestä tuli oikein hyvä mieli.

Sitten olikin kiire viedä koira kotiin ja lähteä piirimestaruuskisoihin talkoilemaan loppupäiväksi. Ja sieltä vielä menin hetkeksi Greetan kasvattajan luo kasvattipäiville. Greetan olin jo Kouvolasta tullessa vienyt Eijan luokse. Koirat olivat jo touhunneet aika lailla, joten aika lepoisaa sakkia löytyi Tavastilan talon pihalta.

                                                      Haiku huilaa.

                                                       Demo huilaa.

                                          Vili ei huilaa, sillä velipojalla Duracell ei hevillä lopu.

                                                  Pyrykin oli tullut kaukaa Saarijärveltä.
                                                  On sillä komea turkki.

                                               Demo oli sitä mieltä, että kotiin voisi jo mennä.

                                                   Vili ei, sillä vielä olisi voinut touhuta.

                                                 Greetta vähän innostui - mutta vain vähän.



                                                              Greetta huilaa.

Oli tosi kiva nähdä kaikkia, vaikka pikaisestikin. Kasper-veljeä en nähnyt, sillä sen perhe oli lähtenyt jo aiemmin. Keskusteluissa oli ilmennyt, että Pyry ja Demo ovat myös samanlaisia reaktiivisia ja ääniherkkiä otuksia kuin Greetta. Kasper, Nova ja Vili ovat sitten ihan toisenlaisia.  Jännä jakauma ja olisi kiva tietää, mistä tämä piirre johtuu. Hankaluuksia se ainakin minulle on tuonut harrastuksissa ja Pyrylle ja Demolle myös.

Sunnuntaina suuntasin taas talkoilemaan Haminaan mukanani Friida. Friida nimittäin osallistui sekä piirimestaruuksiin että joukkueeseen. No, radat eivät olleet mitkään kivat ja hylkyjä tuli triplasti niin minulle kuin monelle muullekin. Taitaa tämä tuomaripari mennä boikottilistalle.

Ja maanantaina jatkuivat harrastukset. Nimittäin Greetta kisasi oman seuran iltakisoissa agilitya. Tuomari Pertti Siimes oli tehnyt ei ihan helppoja ratoja, mutta eteneviä kyllä. Greetta ränkytti ja komensi ja kieltoja tuli roppakaupalla, mutta ei sitä myöskään radalla jännitä. Vain odottaessa vuoroa se pälyilee, varsinkin jos joku koira louskuttaa lähistöllä.

Tässä meidän kolmas - ja paras ratamme. Minulla on vielä paljon oppimista tuon koiran ohjaamisessa - ja on sitä oppimista vielä Greetallakin.


Saman viikon perjantaina oli sitten maksikolmosten vuoro. Friida oli ilmoitettu kolmelle radalle, mutta teimme vain kaksi. Tuomari suuressa "viisaudessaan" laittoi ekalle radalle rimat 65 senttiin, mikä on älytöntä, kun Agilityliiton suunta on hyppykorkeuksien madaltaminen ja kokoluokkien lisääminen. Muut radat olivat kuudessa kympissä. Rataprofiilit kahdessa ekassa radassa olivat myös paikon aika älyttömät. Hylkyjähän meille tuli, mutta päätin, etten jää kolmannelle radalle odottelemaan vaan mennään kotiin. Sillä harrastuselämä jatkui lauantaina.

Näet suunnattiin auton nokka kohti Taipalsaarta ja Haukkulaaksoa. Pitkästä aikaa oltiin rally-toko-kilpailussa. Olin ilmoittanut sekä Friidan että Greetan. Friida oli rally-uransa toisella voittaja-radalla. Ekastahan ei saatu tulosta. Anna Klingberg oli tehnyt ihan kivan voittajaradan. Muutama tehtävä uusittiin (harmi, kun ei ollut kuvaajaa), mutta TADAA!!!

    Saatiin samat pisteet kuin voittaja, mutta meillä oli hiukan hitaampi aika uusimisten takia.

Sitten odoteltiin. Ja hengailtiin. Greetta ja Friida pulautettiin läheiseen lampeen, sillä sää oli hautovan kuuma. Greetan kanssa kuljettiin ja tuijoteltiin ja vähän se suostui leikkimäänkin.  Sitten tuli sen vuoro. Hautamäen Jenni, ihana ihminen, lupasi kuvata meidän radan, joka on tässä:


Ja tulos:


Näin sitä noustiin avo-luokkaan, päästiin hihnasta eroon - ja seuraavaksi on koiran selvittävä radasta pelkällä suullisella kannustuksella.
Illalla tulikin sitten suuri Kiira-myrskyrintama, joka onneksi oli jo aamuun mennnessä ohi, sillä
ei meidän harrastusputki tähänkään vielä loppunut. Ehei!

Sunnuntaina oltiin sitten jännän äärellä. Olin nähnyt paljon painajaisia ja viettänyt unettomia öitä tämän kokeen takia. Kotkassa KPH:n ulkokentällä metsien ja teiden keskellä oli toko-koe ja sinne olin ilmoittanut Greetan, vaikka kuinka kadutti moneen kertaan. Käytiin kerran kentällä vähän harjoittelemassakin ja kyllä jännitti, kun tuli vieraita isoja koiria. Pelkäsin pahinta. Tuomarina kokeessa oli Kaarina Pirttilä.
Mentiin kentälle jo aamusta, sillä Friidan olin luvannut voittaja-luokkaan nollakoiraksi paikkamakuuseen. Voittajakoiria oli vain kaksi. EVL-luokkaa ei kokeessa ollut. Paikkamakuu sujui hyvin ja sen jälkeen Greetan kanssa hengattiin vallan hirveästi alueella. Taas se sai tuijotella koiria ja minä kehuin ja palkkasin. Kehuin ja palkkasin, kun se katsoi minua.  Sen verran pitkään oltiin koepaikalla etukäteen, että näytti, että vähän jo typykkä oli rennompi. Sitten alkoi koe.

Seuruu oli aika surkeaa ja koira pälyili ties mitä, mutta sen jälkeen alkoi kulkea varsin mukavasti. Tuli harmittavia pikkuvirheitä, mutta saatiin ihan kunnialla tehtyä kaikki liikkeet.

Tulos tässä:


Tämä oli ihan huippujuttu! Tiedän, että edelleen joudun tekemään kovasti töitä tuon pääkopan suhteen, mutta se, että saatiin noinkin hyvä suoritus, oli riemukasta.

Nyt ei ole kokeita näköpiirissä. Suunnitelmia syksylle on, mutta nyt huilataan, treenataan ja nautitaan elämästä. Minun työurani loppuu elokuun lopussa, ja sen jälkeen on aikaa päivisinkin käydä hallilla ja muualla harjoittelemassa. Ihan mahtavaa!

30.7.2017

Oi niitä aikoja - ja vähän agsaa

Kun katselin vanhoja valokuvia, tulipa vastaan kesäisiä uimakuvia vuodelta 2010, kun Assi oli kymmenen ja Friida vielä alle vuotias. Mukana oli myös Frisco-villakoira. Olimme Santalahden rannalla. Assihan oli kova tyttö uimaan ja hyvä malli  Friidalle, joka oli tuohon aikaan hontelo koipeliini. Kauhean ruma, sanoi kasvattaja silloin. :-)  Ihanat muistot ja ikävä Assia <3

                                                             Minun elämäni koira monella tapaa <3
                                                            Sitten koipeliini Friidan tyylinnäyte. Vauhtia.











                                                       Iso-isotäti Assi ja  kuikeloinen Friida

                                                      Vielä Friscon vauhdikasta vesikiitoa






Mukavaa oli tuolla rannalla koiria uittaa. Meikäläinen seisoi meressä aika pitkällä kameran kanssa toivoen, ettei tapahdu mitään kompastumisia tai kaatumisia.  Eikä tapahtunutkaan onneksi.

Eilen oltiin Friidan ja Greetan kanssa agi-möllikisoissa Kouvolassa Koiraklubilla.  Molemmat oli ilmoitettu kilpailevien hyppy- ja agi-radoille. Greetalle olin maksanut uusinnatkin. Friida oli oikein hyvä. Eka rata nolla ja toinen sija. Toisen radan minä sössin unohtamalla hetkeksi, miten rata kulkee. Mutta koiralla oli hyvä meno päällänsä.

Greetta teki perinteisiä hylkyjään, vaan oli radoilla paikoittain hyvää menoa. Mia kuvasi meidän ekan hyppiksen, mutta sitten joutui lähtemään. Niinpä muita ratoja ei tullut ikuistettua jälkipolville.
Greetan suurin ongelma (hmm, on niitä muitakin) on lähdössä pysyminen kisatilanteessa. Toki radalla se helposti ajaa ohi, mutta kun opin linjaamaan liikkeeni paremmin ja se irtoamaan oikeaan paikkaan käskystä, niin eiköhän siitä ihan hyvä tulos joskus tule.